Tarvittava tekniikka ja ohjelmistot

Timo Jokiniemi, Jussi Kangasoja, Kimmo Paajanen


Monikanavatuotantoon tarvittavat välineet muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti. Työkalupakissa kuvataan hankkeessa käytetyt sisällöntuotantoon liittyvät työvälineet, joita ovat esimerkiksi ohjelmistot. Tämän lisäksi käsitellään tuotantojen laatukysymyksiin liittyviä järjestelmävaatimuksia.

Todellinen monikanavajakelu vaatii monipuolista tekniikkaa toimiakseen. Tällä hetkellä esimerkiksi reaaliaikaisen kuvan ja äänen lähettäminen sekä internet- että mobiiliverkkoihin vaatii useamman eri ohjelmiston samanaikaista käyttöä ja keskenään integrointia. Nykyisin tarjolla olevista ohjelmistoista ainoastaan RealNetworksin Helix Server Unlimited -ohjelmisto vaikuttaisi tarjoavan tarvittavat ominaisuudet yhdessä paketissa.

Neo Arena turvautui omaan lähetysjärjestelmäänsä, joka rakennettiin aluksi pääosin ilmaisten, avoimen lähdekoodin ohjelmistojen pohjalle. Sen sijaan live-lähetyksien tekemistä varten hankittiin jo alussa kaupallinen ohjelmisto, joka tarjosi riittävän monipuolisesti ominaisuuksia ja luotettavuutta. Myöhemmässä vaiheessa palvelinpuolellekin hankittiin yhdeksi osaksi kaupallinen ohjelmisto, mutta myös avoimen lähdekoodin ohjelmistot säilyivät pakon sanelemana käytössä. Kaupallinen ohjelmisto toi vain vahvistusta yhdelle osa-alueelle.

Neo Arenan käytössä olevat ohjelmistot vuoden 2007 lopussa:

Palvelinohjelmistot: - Darwin Streaming Server (ilmainen, open source) - VLC (ilmainen, open source) - Windows Media Services (kaupallinen, toimitetaan Windows Server 2003 käyttöjärjestelmän mukana)

Live-lähetyksen ohjelmisto: - Wirecast (enkoodaus, kuvamiksaus)

Menestyvän sisällöntuottajan on ymmärrettävä myös tekniikan päälle. Toimivassa tuotantoyhtiössä tulee olla mukana aina yksi tai useampia henkilöitä, joilla on syvällisempää käsitystä monikanavajakelussa käytetyistä tekniikoista. Tällaisten henkilöiden löytäminen voi olla hankalaa Suomen tasolla. Autotallipohjalta lähtevä tuotantoyhtiö voi päästä alkuun yllättävänkin pienellä kalustoon ja ohjelmistoihin kohdistuvalla sijoituksella. Käytännössä palkkakulut tulevat aina olemaan suurin menoerä.

jakelutekniikka.txt · Viimeksi muutettu: 2008/10/27 16:24 (ulkoinen muokkaus)